|
Kreikka |
|
2 euron erikoisrahat -
2004 |
|
| |
 |
Aihe:
Olympialaiset Ateenassa vuonna 2004
Kuvaus: Ulkoreunaa
kiertävien Euroopan unionin kahdentoista
tähden keskellä on suoritukseensa
valmistautuvan antiikin kiekonheittäjän
patsaan kuva. Patsaan jalusta peittää pienen
osan kolikkoa reunustavasta kehästä.
Vasemmalla on olympialaisten tunnus ”ATHENS
2004” ja viisi olympiarengasta ja oikealla
allekkain numero ”2” ja sana ”ΕΥΡΩ”.
Vuosiluku on kahdessa osassa keskellä
alhaalla olevan tähden molemmin puolin (muodossa
20*04) ja rahapajan tunnus on vasemmalla
urheilijan pään yläpuolella.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 50 miljoonaa
kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
maaliskuu 2004. |
|
Luxemburg |
2 euron
erikoisrahat - 2004 |
|
| |
 |
Aihe:
Suurherttua Henrin profiili ja monogrammi
Kuvaus: Kolikon keskiosan
vasemmalla puolella on oikealle katsovan
suurherttua Henrin profiili. Oikealla on
suurherttua Henrin monogrammi (erityinen
H-kirjain, jonka yläpuolella on kruunu).
Monogrammin oikealla puolella on 12 tähteä
puolikaaren muodossa. Kolikon yläreunaan on
kirjoitettu kaaren muodossa vuosi 2004, jota
ympäröivät kolikon valmistusleima sekä
kaivertajan nimikirjaimet, ja teksti
LËTZEBUERG. Alareunassa on teksti ”– HENRI –
Grand-Duc de Luxembourg –”.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 2,49 miljoonaa
kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
23. kesäkuuta 2004. |
|
Suomi |
|
2 euron erikoisrahat -
2004 |
|
| |
 |
Aihe:
Euroopan unionin laajentuminen kymmenellä
uudella jäsenvaltiolla
Kuvaus: Tyylitellystä
pylväästä kasvaa ylöspäin suuntautuvia
versoja. Versot kuvaavat Euroopan unionin
laajentumista ja pylväs kasvun edellyttämää
perustaa. Pylvään vieressä on kirjaimet
”EU”. Kolikon yläosaan on merkitty vuosiluku
”2004”, ja kaksitoista tähteä ympäröi
kuva-aihetta yhdessä vuosiluvun kanssa.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 1 000 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
kesä-/heinäkuu 2004. |
| |
San
Marino |
|
2 euron erikoisrahat -
2004 |
|
|
|
|
|
| |
 |
Aihe:
Bartolomeo Borghesi (historioitsija,
numismaatikko)
Kuvaus: Euroopan unionin
kaksitoista tähteä sijoitettuina kolikon
ulkoreunalle ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2004”
sijoitettuna alas keskelle ympäröivät
Bartolomeo Borghesin rintakuvaa. Rintakuvan
vasemmalle puolelle on kaiverrettu
”Bartolomeo Borghesi” sekä ”R”-kirjain ja
kaivertajan nimikirjaimet ”E.L.F.”.
Rintakuvan oikealla puolella lukee ”San
Marino”.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 110 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
joulukuu 2004. |
|
|
Italia |
|
2 euron erikoisrahat -
2004 |
|
| |
 |
Aihe:
Maailman elintarvikeohjelman viides
vuosikymmen.
Kuvaus: Keskellä rahaa on
oikealle kallellaan oleva maapallo, jossa
lukee ”WORLD FOOD PROGRAMME”. Maapallon
takaa nousevat esiin vehnän- ja maissintähkä
sekä riisin röyhy. Nämä kolme viljalajia
edustavat maailman tavallisimpia
ravinnonlähteitä. Maapallon oikealla
puolella ovat päällekkäin kirjaimet ”I” ja
”R” (”Repubblica Italiana”). Pienemmät
kirjaimet ”U” ja ”P” niiden alla ovat
kaivertajan, Uliana Pernazzan, nimikirjaimet.
Maapallon yläpuolella viistosti vasemmalla
on rahapajan tunnus ”R” ja maapallon
alapuolella vuosiluku ”2004”. Euroopan
unionin kaksitoista tähteä ovat kolikon
reunalla.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 16 miljoonaa
kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
15. joulukuuta 2004. |
| |
Vatikaanivaltio |
|
2 euron erikoisrahat -
2004 |
|
 |
Aihe:
Vatikaanivaltion
perustamisen 75-vuotisjuhla
Kuvaus: Keskiosassa on
kaavakuva Vatikaanivaltiota ympäröivistä
muureista, etualalla Pietarinkirkko.
Keskiosaan on myös kaiverrettu ”75o
ANNO DELLO STATO” ja ”1929–2004” sekä
pienemmin kirjaimin suunnittelijan nimi
”VEROI” ja kaivertajan nimikirjaimet ”L.D.S.
INC.” Kolikkoa reunustavalla kehällä ovat
Euroopan unionin kaksitoista tähteä ja
teksti ”CITTA' DEL VATICANO”.
Liikkeeseen laskettujen rahojen
määrä: enintään 100 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta:
15. joulukuuta 2004 |
|